Joukkovoimannäyttö Alahärmässä 22.9 kello 12:00

Alahärmän Keskusurheilukentän parkkipaikalla osoitteessa Pirintie 8, 62300 Alahärmä järjestetään joukkomielenilmaus perjantaina 22.9.2017 kello 12:00. Tilaisuus kestää parisen tuntia. Tilaisuutta ei järjestetä koulun alueella eikä oppilaiden koulurauhaa häiritä millään tavalla. Tilaisuuden päätteeksi 2-3 henkilöä toimittaa koulurauhan julistuksen Alahärmän koulutuskeskuksen rehtorille. Koulurauhan julistus kuuluu seuraavasti:

Suomalaisten lasten koulurauhan julistus

Me allekirjoittaneet olemme kokoontuneet paikalle vaatimaan ja varmistamaan että suomalaisten lasten koulurauha toteutuu ja heidän äänensä tulee kuuluviin. Heidän turvallisuudestaan ei enää tingitä. Heidän vastuulleen ei jätetä turvapaikanhakijoiden kotouttamista. Heillä tulee olla oikeus omaan koskemattomuuteensa ja koulun henkilökunnan tulee siitä myös huolehtia.

Heidän syyllistäminen lopetetaan ja he saavat vapaasti puhua myös koulussa kohdanneistaan ongelmista. Jos rehtorin johdolla koulun henkilökunta ei tähän pysty, niin vaadimme heidän korvaamistaan sellaisilla ihmisillä kenelle suomalaisten lasten etu on tärkein. Lupaamme tarvittaessa saapua paikalle, niin monta kertaa kun asian kuntoon saattaminen vaatii.

Tapahtumaan on kaikilla vapaa pääsy ja paikalle toivotaan runsaslukuisesti porukkaa kauempaakin. Minkäänlaisia järjestöjen tunnuksia tai poliittisen agendan ajamista ei kuitenkaan tulla sallimaan. Toivomme runsaslukuista osallistumista, sillä on meidän aikuisten tehtävä huolehtia siitä, että lapsilla on turvallinen oppimisympäristö.

Tieto lisää tuskaa tulee taas

Viime vuonna useista paikanvaihdoksista tunnetuksi tullut Tieto lisää tuskaa seminaari järjestetään tänäkin vuonna. Tapahtuma sai runsaasti huomiota, sillä se piti alun perin järjestää Helsingin yliopiston tiloissa. Koska seminaarissa käsiteltiin myös turvapaikkaperusteiseen maahanmuuttoon liittyviä lieveilmiöitä, niin yliopisto sai runsaan palautevyöryn itseään suvaitsevaisiksi kutsuvilta ihmisiltä. Näiden palautteiden johdosta yliopisto linjasi, ettei tasavertainen tiedonjako kuulu heille, eikä tilaisuus edusta heidän näkemyksiään ja tilavaraus peruutettiin.

Sittemmin tilaisuutta yritettiin järjestää Astoria-salissa, joka saamansa vihaisen palautteen johdosta perui varauksen todeten, että heillä käy paljon ulkomaalaisia asiakkaita ja tilaisuus saattaisi antaa heistä vääränlaisen kuvan. Sen jälkeen vuorossa oli Ravintolalaiva Wäiski, joka sekin myöhemmin perui varauksen liian vahvan poliittisen luonteen ja muiden tulkinnanvaraisten tekijöiden vuoksi. Vastoinkäymiset eivät kuitenkaan lannistaneet tapahtuman järjestäjää, vaan seuraava tilavaraus tehtiin Ravintola Kaisaniemeen. Myös he joutuivat vihaisen palauteryöpyn kohteeksi, mutta he vastasivat lyhyesti että Ravintola Kaisaniemi ei ole tilaisuuden järjestäjä ja toivottivat mukavaa ja maukasta kevättä.

Vaikka Ravintolaa uhkailtiin tämän jälkeen jopa kristalliyöllä, niin ravintoloitsija piti pintansa, eikä järjestyshäiriöitä seminaariin liittyen kohdattu. Myöskään uhattu boikotti ei toteutunut, vaan ravintolan tilauskirja on pysytellyt tasaisen täytenä. Myös tämän vuotinen Tieto lisää tuskaa-seminaari on tarkoitus järjestää tässä historiallisen kauniissa 250 hengen ravintolasalissa, jonka odotetaan täyttyvän mukavasti.

Viime vuonna mukana olivat seuraavat henkilöt:

  • Toimittaja Ingrid Carlqvist, ruotsi (puhe)
  • Geopolitiikan asiantuntija Jukka Davidsson (puhe)
  • Kansalaisaktivisti Junes Lokka
  • Islamtuntija Jukka-Pekka Rahkonen (puhe)
  • Ylöjärven kunnanvaltuutettu Matti Ylitalo (puhe)
  • Mediapersoona Seppo Huhta (puhe)

Tämän vuotisista puhujista ei kaikkia ole vielä julkistettu. Tähän mennessä tiedetään paikalle saapuvan  Kristiina Ojulandin Virosta, jonka aihealueena on EU-politiikka. Myös Timo Hännikäisen osallistuminen on julkistettu, hän tulee kertomaan yhteiskunnan nykytilasta. Loput puhujat julkistettaneen lähiaikoina, samoin kuin tapahtumalle luodaan oma tapahtumasivu Facebookkiin. Siihen asti tilaisuuden järjestelyjen etenemisestä voit seurata Facebookissa Tieto lisää tuskaa-yhteisössä, johon pääset tästä.

Itsenäisyyspäivä 6.12.2016

Tulevana itsenäisyyspäivänä tiistaina 6.12.2016 järjestetään pääkaupungissamme useita itsenäisyyspäivään liittyviä tapahtumia. Näistä suosittelemme kahta suurinta, suomalaisten kansallismielisten yksityishenkilöiden yhteistyössä Fortress Europen alaisuudessa järjestettävää itsenäisyyspäivän juhlaa Kampin Narinkkatorilla, sekä 612.fi-yhdistyksen järjestämää soihtukulkuetta Töölöntorilta Hietaniemen hautausmaalle.

Kansallismielisten itsenäisyyspäivän juhla Narinkkatorilla

Kansallismielisten itsenäisyys-juhla Kampin Narinkkatorilla alkaa kello 15:30 ja kestää noin kaksi tuntia päättyen kello 17:30, jonka jälkeen 612.fi-soihtukulkueeseen osallistuvat ehtivät hyvin siirtyä Töölöntorille odottamaan soihtukulkueen lähtöä.

Puheenpitäjiä ovat Mika Raatikainen, Sebastian Tynkkynen, Terhi Kiemunki, Jenni Lastuvuori, Juha Mäenpää, Pekka Kemppainen, Zara Villikka ja Junes Lokka. Tilaisuuden juontajina toimivat Tiina Wiik sekä Kyu Eturautti. Tiina Wiikin lisäksi paikalle saapuvat muutkin Monokulttuuri FM:stä tutut henkilöt, joista Junes Lokka on lupautunut soittamaan musiikkia. Järjestäjä on luvannut paikalle myös kevyttä tarjoilua. Fortress Europen terveiset suomalaisille välittää yksi sen kolmesta johtajasta, Maria Kaljuste.

Aurinkoa ei näillä näkymin ole luvassa, mutta muuten sään pitäisi olla hyvä, lievä pakkaskeli kevyehköllä tuulenvireellä. Koska tilaisuudessa ollaan pitkään paikallaan, on syytä kuitenkin varautua pukeutumalla lämpimästi, ettei vilu pääse yllättämään.

Paikalle kannattaa ehdottomasti saapua kauempaakin. Pääkaupunkiin on hyvät kulkuyhteydet ja nykyisin esimerkiksi Onnibus kyyditsee todella edullisesti pitempienkin matkojen takaa. Yöpymismahdollisuudet ovat myös hyvät ja hintataso kohtuullinen, halvimman hinnan 55€/yö tarjoaa kirjoitushetkellä Lönrötinkadun Omenahotels. Muita vaihtoehtoja voi kätevästi löytää vaikkapa Hotels.com-palvelun kautta.

612.fi-soihtukulkue

2016-11-27-4612.fi-yhdistyksen nyt kolmatta kertaa järjestettävä soihtukulkue lähtee Töölöntorilta kello 18:30 ja päättyy Hietaniemen hautausmaan sankarihaudoille, jossa tapahtuu seppeleen lasku. Jokaisella osallistujalla on mahdollisuus ottaa mukaan hautakynttilä ja sytyttää se kunnianosoitukseksi sankarivainajille. Tilaisuuden järjestäjä hankkii kulkueessa käytettävät soihdut ja ne ovat osallistujille ilmaisia. Tilaisuus on puoluepoliittisesti sitoutumaton ja mitään järjestöjen tunnuksia ei sallita. Lippuairueen kärjessä kulkeva iso Suomen lippu on ainoa sallittu lippu kulkueessa.

Soihtukulkue on kokonaisuudessaan hieno elämys ja siihen kannattaa ehdottomasti osallistua. Vaikka viime vuonna kulkuetta kiusasi sateinen ja tuulinen sää, niin osallistujia oli valtava määrä. Tänä vuonna toivottavasti vieläkin enemmän. Näillä näkymin kulkueeseen osallistuvat kaikki pääkaupunkiseudulla omia tapahtumia järjestävät tahot.

____________________________________________

Edit: Artikkelia muokattu. Tieto Jussi Halla-ahon saapumisesta vieraaksi poistettu, sillä hän ei työkiireiden vuoksi pääse paikalle. Puhujalistaan lisätty Junes Lokka.

Mielenilmaus 10.9 Helsingin Vuosaaressa

Helsingin Vuosaaressa Mosaiikkitorilla järjestetään lauantaina 10.9 kello 15:00 suuri mielenilmaus. Tilaisuudessa tuodaan esiin huoli nykyisenkaltaisesta turvapaikkajärjestelmään perustuvasta haitallisesta maahanmuutosta ja poliittisen ääri-islamin noususta. Tapahtuman järjestää Fortress Europe ja järjestelyissä on mukana myös hyvin erilaisia taustoja omaava yhteistyöryhmä, joka hoitaa käytännön järjestelyjä. Tilaisuus on puoluepoliittisesti sitoutumaton ja päihteetön. Suomen lippuja ja kantaa ottavia kylttejä kehotetaan tuomaan paikalle. Järjestötunnukset eivät ole toivottuja. Tapahtumaan ovat kaikki ihmiset tervetulleita.

Tilaisuuden arvioitu kesto on noin kaksi tuntia. Puhujalista tarkennetaan myöhemmin, mutta ainakin tähän mennessä puhujiksi ovat varmistuneet entinen muslimi Mona Walter Ruotsista, James Hirvisaari, Junes Lokka, Terhi Kiemunki ja Maria Kaljuste, joka on yksi Fortress Europen kolmesta johtajasta. Tilaisuuden juontajina toimivat Noora Budde ja Juhani Keränen.

Kulkuyhteydet

Vuosaari sijaitsee itä-Helsingissä ja sinne pääsee parhaiten metrolla. Tapahtumapaikka, Mosaiikkitori, sijaitsee metroaseman pohjoispuolella. Ohessa kartta alueesta:

Kartta

Bussikyydit

Bussikyyti 1 Tampere – Helsinki – Tampere

SuomibussiLegendaariselta Tornion matkalta tuttu Suomi-bussi starttaa Tampereelta Helsinkiin 10.9. klo 11:00 ja kuljettaa matkustajat turvallisesti takaisin samana iltana. Edestakaisen matkan hinta on 14 €/hlö etukäteen tilille maksettuna. Väliltä pääsee myös kyytiin, mutta hinta pysyy samana. Varmista paikkasi sähköpostitse osoitteesta terhikiemunki@hotmail.com .

Isänmaallinen Tallinnan risteily

Tallinnan_risteilyNiille, jotka tulevat kauempaa ja haluavat yöpyä, on suunniteltu Isänmaallinen Tallinnan risteily. Yöpyminen maksaa murto-osan hotellihuoneen hinnasta, ja ilta vietetään rennosti saman henkisten kanssa laivalla. Osallistujat muodostavat itse mieleisiään ryhmiä kahden tai neljän hengen hytteihin, ja ostavat matkat suoraan Vikingiltä.

Ohessa tapahtumaan liittyvä mainosvideo:

Tapahtuman Facebook-sivuille pääset tästä.

Huom! Tilaisuus ei ole Suomen Isänmaalliset ry:n järjestämä, mutta koska se edesajaa tavoitteitamme, niin suosittelemme kaikkia siihen osallistumaan.

 

 

Mikä on Fortress Europe?

Fortress Europe on suomeksi Euroopan linnoitus, Saksassa se tunnetaan nimellä Festung Europa. Se on Euroopan laajuinen 25 maassa toimiva kattojärjestö, joka pyrkii puolustamaan Eurooppalaisten valtioiden oikeutta päättää itse omista asioistaan esimerkiksi rajavalvonnan osalta. Eurooppalaiset juuret, traditiot ja arvot ovat Fortress Europelle tärkeitä.

Fortress Europe taistelee poliittista islamia vastaan ja nousee islamilaisia hirmuhallintoja vastaan. Se nousee myös niitä länsimaalaisia vastaan, jotka toimivat valloittajien hyväksi. Se ei alistu eurooppalaiselle keskusvallalle.

Fortress Europe vaatii että Euroopan mailla on oikeus suojella rajojaan. Eurooppalaisilla on oikeus päättää, ketkä meidän maihimme saavat muuttaa ja tämä oikeus on eurooppalaisille pyhä. Nimi Euroopan linnoitus kuvastaakin hyvin paikkaa, joka on suojattu ja turvattu ja johon ei ulkopuolisilla ole vapaata pääsyä.

Fortress Europe on järjestänyt lukuisia suuria mielenilmaisuja ympäri Eurooppaa. Se on myös julistanut Prahan julistuksen.

Fortress Europa järjestää 10.9.2016 kello 15:00 suuren mielenilmauksen haittamaahanmuuttoa vastaan Vuosaaren Mosaiikkitorilla. Tapahtuman Facebook-sivulle pääset tästä. Fortress Europen Facebook-sivulle pääset tästä.

Isänmaallinen tapahtuma Jyväskylässä viikonloppuna

Suomi – yhteinen asiamme

Jyväskylässä järjestetään tulevana lauantaina 18.6 kello 12:00 – 15:00 koko perheen tapahtuma, jossa esittäytyy isänmaallisia toimijoita. Ohjelmaa myös perheen pienimmille.

Järjestäjän mukaan luvatut mahdolliset sadekuurot eivät haittaa, koska tapahtuma-alue on suurilta osin katettu. Kartta julkaistaan myöhemmin.

Tapahtuman osallistujat; Suomen Sisun Keski-Suomen piiri, Suomen Sisun Varsinais-Suomen piiri, Itsenäinen Suomi ry, Homma, PS-nuoret, Rajat Kiinni, Aitoavioliitto.fi, SoO Jyväskylä, Pelasta Suomi.

Lisätietoja tapahtuman facebook-sivulta.